keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Unelmat pyörittävät maailmaa



”Oletko itse kiinnostunut omasta ideastasi? Jos sinä et ole, miksi kukaan muukaan siitä innostuisi,” sanoo itseään yli-innovaatioaktivistiksi tituleeraava Anssi Tuulenmäki Aalto Yliopistosta.

Tuulenmäki luennoi Kaleidoskoopin loppuseminaarissa vaikuttavasti uusien ideoiden suunnittelusta, kehittämisestä ja niiden myymisestä muille. Hän alleviivasi sitä, että meillä kaikilla on lupa toimia eri tavalla. Hänen mukaansa yleiset uskottavuuden vaatimukset ovat yleensä puketuminen ja tittelit. Ilman niitäkö emme muka ole uskottavia, Tuulenmäki ihmettelee.

”Projektorit humisee, meri on meri, tittelit on titteleitä. Suurin osa ihmisistä ei ole miettinyt lähellään olevia asioita uudestaan.  Me emme kyseenalaista tai mieti tavallisia asioita uudelleen,” Tuulenmäki perustelee.

Huumori ja positiivisuus houkuttavat resursseja

Hänen mukaansa kaikki uudet ideat, hankkeet ja projektit pitäisi ymmärtää resurssien ja energian houkuttelukoneina. Kaiken ei aina tarvitse olla niin vakavaa, huumori ja positiivisuus houkuttavat resursseja, naurahtaa Tuulenmäki.

”Ihmiset on saatu säästämään vettä, kun käsienpesualtaan yläpuolelle on laitettu kultakalan allas, josta vesi vähenee käsienpesun ajan. On olemassa parkkipaikka mihin saa parkkeerata niin pitkäksi aikaa kun haluaa, mutta auton ajovalot on jätettävä parkkeerauksen ajaksi päälle. Viiksiä kasvattamalla voidaan kampanjoida hyvän asian puolesta,” Tuulenmäki kertoo esimerkkejä.

”Googlen unelma oli järjestää kaikki maailman tieto”

Tuulenmäen mukaan unelmat pyörittävät maailmaa. Ideaalein prosessi resurssien houkuttelun kannalta on päämäärän asettaminen – unelma - tunteet = sielunliikahdus. Googlen unelma oli järjestää kaikki maailman tieto helposti saataville ja löydettäväksi, Tuulenmäki kertoo.

Asiakkaiden päämäärien kannalta toimialoista on vain haittaa. Siksi toimialojen sekoittuminen toisiinsa on hänen mielestään hyväksi. Yrityksillä on paljon arvokkaita tuotteita syntynyt sivutuotteena kuten spa-auto tai printattava pelto.

”Tee eri asioita, tee samoja asioita eri tavalla. Uskalla ajatella isommin kun yleensä. Näe isoissa asioissa pieniä kokeiltavia elementtejä. Näe pienissä kokeiluissa strategisia avauksia," Tuulenmäki summaa.

Kuva ja teksti
Pirjetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti