perjantai 23. joulukuuta 2011

Luovan alan yritykset ja teollisuus kohtasivat Turussa



Kaleidoskooppi aloitusseminaari keräsi n. 50 osallistujaa Turkuun Forum Marinumin merihenkiseen ympäristöön marraskuussa 2011. 55 % osallistujista edusti meriteollisuutta, 30 % luovia aloja ja 15 % kaupallista alaa. Päivä koostui seminaarista sekä iltapäivän workshopista, joissa pohdittiin teemaa: ”Mitä luovat alat ja teollisuus voisivat hyötyä toisistaan?”


Teppo Virta aloitti päivän kertomalla teknologiateollisuuden muuttuvista tarpeista. Hänen mukaansa Suomessa on maailman parhaita koulutuslaitoksia, pitkäjänteistä tutkimusta ja kannattavaa tuotantoa. 60 % Suomen viennistä kuuluu teknologiateollisuuteen, joten kyseessä on erittäin merkittävä ala.


Kaj Levander käytti puheenvuoronsa teemaan ”Luovuuden hyödyntäminen suunnittelutyössä”. Tätä esitystä monet olivat odottaneet ja meille vahvistui ajatus siitä, että mielikuvitus ja luovuus ovat jopa tärkeämpiä kuin osaaminen. Analyyttiset ongelmat on helppo ratkaista, mutta idean löytäminen ja valinta on haastavaa. Kain teesi oli että luovuus on taloudellisesti kannattavaa, joten hankkeemme on ehdottomasti oikeilla jäljillä!
Matti Nallikari puhui idean tuotteistamisen vaikeudesta. Pelkkä idea ei riitä eikä asiakas aina edes välttämättä tiedä mitä hän haluaa, joten ideointi ja systemaattinen innovointi on tärkeää. Kaleidoskooppi tarttuu tähän!



Vuonna 2012 on luvassa mm. opiskelijoiden innovointi-tapahtumia, joihin kaivataan toimeksiantoja yrityksiltä. Myös Kaleidoskooppi opiskelijakilpailu pyrkii luovuuden edistämiseen.
Luovaa alaa edustaneet Stella Polariksen Kaarina Etto ja Elina Stikkinen kertoivat riskien ottamisesta ja heittäytymisestä. Kadehtien seurasimme heidän kykyään improvisoida ja hyväksyä epäonnistumisia. Tässä olisi moneen työyhteisöön oppimisen paikka! Vasta pelkojen voittamisen ja riskien ottamisen jälkeen yritys voi päästä ideointivaiheeseen ja sitä kautta tuottaviin ratkaisuihin.
Jorma Sarv Viron kulttuuriministeriöstä piti mielenkiintoisen puheenvuoron vanhan muuttamisesta uudeksi ajan ja kysynnän muuttuessa. Ihmiset ostavat hänen mukaansa kokemusten ja tunteiden perusteella ja tähän tunne-puoleen luovilla aloilla on varmasti paljon annettavaa!


Iltapäivän Workshopin parasta antia oli loppukeskustelu, jossa jokainen kertoi tuntemuksistaan ja ajatuksistaan päivään liittyen. Kuulimme esimerkkejä esimerkiksi videoiden hyödyntämisestä tarinoiden rakentamisessa ja tavoitteesta, että Turusta lähteville laivoille luotaisiin identiteetti. Mistä turkulaisen laivan voisi tunnistaa?
Palautekyselyn perusteella hankkeelta toivotaan jatkossa seuraavia asioita:



· Yllättäviä kohtaamisia.
· Näkyvyyttä mediassa, oikeita tekoja ja tuloksia - vähemmän puhetta, enemmän actionia.
· Yhteistyötilaisuuksia, soveltavaa projektityötä esim. kouluissa
· Yhteistyön mahdollistamista eri alojen osaajien kesken. Toimintatapoja tähän ja osapuolten yhteen tuomista.
· Yksityiskohtaisempia case-studeja, ehkä kahdenvälisiä tapaamisia


Näitä siis luvassa ensi vuonna!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kaleidoskooppi-hanke mukana kehittämässä Meri- ja metalliteollisuushankkeiden yhteistä viestintää

Innostuneita ja energisiä terveisiä meri- ja metalliteollisuushankkeiden yhteisviestintäpalavereista!

Euroopan unioni tukee rakennerahastoillaan useita eri meri- ja metalliteollisuuden hankkeita, joilla pyritään tukemaan alan kehitystä.  Hankkeet toimivat usein samoilla toimialueilla ja erilaisista pääpainoista huolimatta tekevät paljon myös samoja asioita.  Päällekkäisyyksiä syntyy väistämättä ja yhdeksi suureksi epäkohdaksi on muodostunut hankkeiden ulkoinen viestintä, joka tällä hetkellä on hajautettu yksittäisiin tarkoin varjeltuihin yritysrekistereihin.  Ongelma on siinä, että hankkeista tiedotetaan usein sähköpostitse monilla uutiskirjeillä, jotka kuormittavat potentiaalisten kohdeyritysten postilaatikoita ja eittämättä syövät mielenkiintoa koko hanketoimintaan.

Valtakunnallisen Rakennemuutostoimiston aloitteesta kutsuttiin koolle Turusta käsin operoitavien hankkeiden edustajia.  Paikalle saapui allekirjoittaneen lisäksi edustajia MeriMyy:stä, Maritime Hubs:ta sekä useissa teknologiahankkeissa osatoteuttajana toimivasta Koneteknologiakeskus Turku Oy:stä.  Palaverissa ideoitiin ratkaisuja viestinnän tehostamiseksi ja päädyttiin kehittelemään meriteollisuushankkeiden yhteisviestintäfoorumia verkkojulkaisun muodossa.

Ensi helmikuun lopussa ensimmäisen verkkolehtensä julkaiseva foorumi etsii vielä iskevää nimeä, mutta toivottaa myös kaikki muut meriteollisuudessa toimivat hankkeet tervetulleiksi mukaan rakentamaan tehokasta ja mielenkiintoista viestintäkanavaa.  Verkkolehden pääelementtejä ovat mm. meri- ja metalliteollisuuden tapahtumakalenteri, hankkeiden tiedotuket, yritysesittelyt jne.  Myös kolumnit ja mielipidekirjoitukset ovat tervetulleita.  Toimitus ottaa tiedotteita ja juttuvinkkejä vastaan.  (Osoite ilmoitetaan myöhemmin)

Verkkolehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja sen ensimmäiset teemat ovat:
1/2012 Meri- ja metalliteollisuuden rakennemuutos (juttuvinkit 16.2. mennessä, ilmestyy 1.3.)
2/2012 Luovuus ja kulttuuri meri- ja metalliteollisuudessa (juttuvinkit 18.5. mennessä, ilmestyy 1.6.)
3/2012 Myynti ja markkinointi (juttuvinkit 20.8. mennessä, ilmestyy 3.9.)
4/2012 Kansainvälisyys (juttuvinkit 19.11. mennessä, ilmestyy 3.12.)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Jäänmurtaja Afrikkaan

Kaleidoskoopin projektitiimiläisistä sekä toteuttajaorganisaatioiden opiskelijoista ja opettajista koostuva ryhmä vieraili STX Rauman telakalla 11.11.2011. Erityisenä tutustumisen kohteena yrityksen ja Rauman telakan lisäksi oli uusi NB-1369 DEA, joka on Etelä-Afrikan valtion/ympäristöministeriön tilaama jäätä murtava huolto- ja tutkimusalus antarktisille alueille. Tätä voidaankin pitää oikeana suomalaisena myynnin mestarinäytteenä, kun on saatu myytyä Suomesta alus Afrikkaan! Alus luovutetaan tilaajalle keväällä 2012, ja projektin valmius on nyt yli 80%. 
Vaikuttavaa tässä DEA-projektissa on mm. kokonaisprojektinhallinta, kun otetaan huomioon projektiverkoston valtava määrä alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita, joilla kaikilla omat työkalut, oma osaaminen, oma vastuualueensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaisuuden pitää olla toimiva.
Projektipäällikkö Timo Luukkonen kertoo DEA-projektin olleen erittäin haastava; laivan suunnittelussa on pitänyt ottaa huomioon miehistön majoitus ja eläminen laivalla, tutkimuksellisuus sekä haastavat ja vaihtelevat sääolosuhteet sekä saada tästä kaikesta toimiva kokonaisratkaisu. Tämä on STX Rauman ydinosaamista ja he ovat voittaneet tarjouskilpailuja mm. sen vuoksi, että yrityksen projektinhallinnan osaamiseen ja laadukkaaseen laivanrakentamiseen luotetaan. Kokonaisuudessaan projekti vie kaksi ja puoli vuotta, josta noin vuosi menee varsinaiseen laivanrakennukseen.

Koko ryhmä oli vierailusta erittäin vaikuttunut.


Muutamia poimintoja opiskelijoiden kommenteista:

–”Hätkähdyttävää tämä niin monen eri alan yhteistyö!” Turun ammattikorkeakoulun teollisen muotoilun opiskelija Virve Hirsimäki oli erittäin vaikuttunut näkemästään ja kuulemastaan vierailulla. Hän pohdiskeli muotoilijan näkökulmasta mm. matkustajan maailmaa ja matkustajien psykologisia tarpeita pitkillä laivamatkoilla. Virve oli myös innostunut ja vaikuttunut STX:stä tulevana työnantajana.

Myös Mikko Paajanen, Turun ammattikorkeakoulun kone- ja automaatiotekniikan opiskelija myönsi vaikuttuneensa suunnittelun monipuolisuudesta ja projektin laajuudesta.

-" Todella opettava ja mielenkiintoinen vierailu. Näitä lisää!" kommentoi innoissaan myös Saku Virtanen, Satakunnan ammattikorkeakoulun kone- ja tuotantotekniikan opiskelija.
 


TTY:n signaalinkäsittelyyn erikoistuva tietotekniikan opiskelija Anna Eteläaho sanoi erityisesti projektia ja laivaa esitelleiden henkilöiden tehneen suuren vaikutuksen asiantuntemuksellaan.

-”Todellisuus varmasti yllätti useamman henkilön. Laivanrakennus projektina tuntuu niin kaukaiselta, mutta kun näkee omin silmin kokonaisuuden ja kaiken sen hässäkän, alkaa ymmärtää mitä sellaisen kaaoksen hallinnassa vaaditaan. Kuinka hienosti se Suomessa tehdään ja mikä oikeasti on meidän kilpailuvalttimme.” hämmästelee myös Johanna Rastas, TTY:n tuotantotalouden opiskelija.

Myös projektitiimin ja projektin hallinnan kannalta vierailu oli erittäin hyödyllinen. Vierailun jälkeen voi paremmin ymmärtää koko alaa ja sitä koskevia haasteita sekä kykenee paremmin soveltamaan ja mukauttamaan näkemystään sekä tulevia ajatuksia alalla toimiviin yrityksiin, kun on itse nähnyt ja hieman kokenut, miten homma käytännössä toimii.
 
Laivanrakennus ja telakkateollisuus Suomessa työllistävät verkostoineen n. 100 000 henkilöä.

Meri- ja metalliteollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitäminen ja parantaminen vaikuttaa siis hyvin moneen ihmiseen ja yritykseen ja sitä kautta myös koko Suomen talouteen. Perinteinen meri- ja metalliteollisuus on kuitenkin hyvin kausiluonteista ja tilaajapainotteista. Tilaaja antaa tarkat kriteerit ja määräykset, jotka tulee täyttää ja tuote suunnitellaan sen mukaisesti ja hinta yritetään laskea
kilpailukykyiseksi.

Tilauksen voittamisessa ratkaisee usein luottamus, toimiva kokonaisratkaisu ja hinta, mutta tärkeäksi tekijäksi saattaa nousta myös kyky tarjota ratkaisuja tai palveluita, joita muut yritykset eivät ole vielä keksineet. Tarjouskilpailussa tulisi kyetä näkemään nekin tilaajan tarpeet, ja lopputuotteen asiakkaiden tarpeet, joita tilaaja itsekään ei vielä välttämättä ole osannut ajatella. Jatkuvaan kehittämiseen on panostettava, etenkin tilausten välissä.
Kaleidoskooppi-projektissa etsimme näitä uusia näkökulmia ja ratkaisuja törmäyttämällä luovan alan ammattilaisia meri- ja metalliteollisuuden toimijoiden kanssa. Projektissa kartoitetaan sekä pilotoidaan tuottajatoiminnan avulla yhdessä luovan alan ja kulttuurin alan verkoston kanssa millaista antia luovilla aloilla voisi olla tarjota meri- ja metalliteollisuuden yritysten kehittämishaasteisiin.


Vierailun suunnitteli ja toteutuksen johti TTY Porin yksiköstä Heli Aramo-Immonen ja Tiina Mäkitalo-Keinonen yhdessä STX-Rauman telakan kanssa. Blogitekstin kirjoitti Kaleidoskooppi-projektin hallinnoija Rita Rauvola
Suomen Humanistisesta Ammattikorkeakoulusta.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kaleidoskooppi ”Vaikuttavuutta ESR-hankkeilla”-seminaarissa 1.11.2011

Terveiset rakennerahastojen seminaarista ”Vaikuttavuutta ESR-hankkeilla”, joka pidettiin 31.10.-01.11.2011 Helsingissä Scandic Hotel Continentalissa. Seminaarissa otettiin kantaa hankkeiden tuottamaan lisäarvoon mm. osallisuuden, osaamisen, yrittäjyyden ja työllisyyden kannalta sekä esiteltiin kehittämisohjelmien helmiä tältä ohjelmakaudelta. Seminaarissa syntyi myös erittäin hyvää keskustelua siitä, miten projektitoimintaa ja hankehallintoa voitaisiin kehittää tulevaisuudessa ja seuraavaa ohjelmakautta silmällä pitäen. Paljon ajatuksia ja ideoita syntyi myös Kaleidoskooppi-hankkeen toimintaan ja hallinnointiin.


Kaleidoskooppi-hanke kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittämisohjelmaan, jonka koordinoivana hankkeena toimii Orkesterointi Inno. Orkesterointi Innolle oli seminaarissa varattuna 5 minuutin ”hissipuhe”, joka toteutettiin kiertävinä ryhminä niin, että sama esitys annettiin 10 kertaa n. 10-20 hengen ryhmälle, non stop. (tässä kohtaa voi hengähtää.)
Orkesterointi Inno on kehittänyt ns. työkalupakin laadukkaan, tehokkaan ja innovatiivisen projektitoiminnan tueksi. Tärkeiksi asioiksi projektien onnistumisen kannalta ovat nousseet mm. luottamus, kunnioitus ja tekemisen ilo. Tähän päästään mm. taidelähtöisillä menetelmillä ja visuaalisella viestinnällä. Projektissa työskentelevien into ja kiinnostus toimintaan sekä toiminnan kohteena olevien asiakkaiden tavoittaminen ja heidän ymmärtämisensä ovat avainasioita. Näihin asioihin pyrin myös itse hankkeen hallinnollisena johtajana kiinnittämään erityistä huomiota.
Kaleidoskooppi-hanke oli tässä kehittämisohjelman "hissipuheessa" yhtenä innovatiivisen projektitoiminnan esimerkkinä. Käytännössä sain alle puolen minuutin ajan kertoakseni, mistä projektissa on kyse ja mitä aiomme projektissa tehdä, ja mitä ovat meidän hankkeemme innovatiivisen projektitoiminnan helmiä. Ilmeisesti tämä "pitchaus" meni nappiin, koska jokaisesta ryhmästä löytyi lisätietoa halajavia ja käyntikortteja kertyi käteen. Tämä sai vain enemmän vakuuttuneeksi hankkeen tarpeellisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Hankkeen tavoitteena on löytää uudenlaisia ratkaisuja meri- ja metalliteollisuuden kilpailukyvyn kasvattamiseksi. Tästä on puhuttu jo kauan. Uudenlaisia ratkaisuja tai innovaatioita voidaan kuitenkin löytää vain, jos kokeillaan uudenlaisia menetelmiä, tehdään uudenlaista yhteistyötä, kokeillaan, testataan, tutkitaan, mallinnetaan, kyseenalaistetaan, kierrätetään epäonnistumisia ja kehitetään niistä parempia oivalluksia. Näitä uudenlaisia ratkaisuja etsimme nyt luovan alan ja kulttuurin puolelta.
Hankkeen innovatiivisen projektitoiminnan helmenä esityksessä nostin esille mm.”välittäjäportaan fasilitoinnin”, jolla tarkoitetaan välittäjänä ja avustajana, jossain mielessä myös tulkkina, toimimista näiden hyvin erilaisten alojen törmäyttämisessä sekä myös projektissa syntyvien ideoiden ja yhteistyömahdollisuuksien jatkojalostamista ja eteenpäin viemistä jo projektin aikana. Hankkeessamme tämä tapahtuu poikkitieteellisen tuottajatoiminnan avulla. Tällaista uudentyyppistä monialaista tuottajatoimintaa samalla myös mallinnetaan ja arvioidaan projektin aikana.
Tuottajatoiminnan yhdistäminen projektitoimintaan on herättänyt minussa jo nyt paljon ajatuksia ja uskon vakaasti sen toimivuuteen. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ainut uudentyyppinen asia, jota projektissa kokeillaan. Kaleidoskooppi-hankkeessa aiomme olla avoimia, innovatiivisia, kokeilevia, tutkivia, yrittäviä, sitkeitä ja rohkeita, kaiken toiminnan läpäisevästi. Tämän vuoksi lupauduin testaamaan myös Orkesterointi Innon kehittämää innovatiivisen projektitoiminnan työkalupakkia Kaleidoskooppi-hankkeeseen yhdessä muiden projektitiimin jäsenien kanssa, jo parin viikon kuluttua.
Kaleidoskooppi on jo herättänyt paljon kiinnostusta.
Yleisö on ollut niin epäuskoinen kuin ylitsepursuavan innostunutkin. Kaikkia kuitenkin yhdistää sama tunne: tässä tehdään jotakin uutta ja erilaista, tästä haluan kuulla lisää, tässä haluan olla mukana. Toivon, että tämä innostus ja kiinnostus tästä vain lisääntyvät aktiivisen toiminnan myötä ja jatkuisi edelleen läpi koko projektin. Parhaat tulokset ja vaikuttavuus saadaan, kun mahdollisimman moni osallistuu toimintaan ja tekee yhteistyötä.
Ensimmäinen kokeilu tästä luovan alan sekä meri- ja metalliteollisuuden törmäyttämisestä tapahtuu 16.11.2011 Forum Marinumissa, Kaleidoskooppi-hankkeen avausseminaarissa, jossa meillä on eri alan ammattilaisia puhumassa toimintaympäristönsä haasteista, kehittämistarpeista sekä innovaatiomahdollisuuksista. Tuomme mukaan myös konkreettisia esimerkkejä luovan alan jo olemassa olevista onnistuneista yritysyhteistyökumppanuuksista. Lämpimästi tervetuloa!

Rita Rauvola
Kaleidoskooppi-hankkeen hallinnoija

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kaleidoskooppi-hankkeen avausseminaari ja workshop Forum Marinumissa 16.11.


Puhujien esitykset:

Teknologiateollisuuden muuttuvat tarpeet
Teppo Virta, Teknologiateollisuus ry

Luovuuden hyödyntäminen suunnittelutyössä

Kai Levander, ent. laivasuunnittelija, mm. Wärtsilä

Innovations & Networks-ohjelma

Matti Nallikari, Arctech Helsinki Shipyard Oy

Kulttuuriset menetelmät työvälineenä yritystoiminnassa

Kaarina Etto & Elina Stirkkinen, Stella Polaris

Bridge over troubled water
Creativity and business - experiences from Estonia

Jorma Sarv, Viron Kulttuuriministeriö 


Seminaarin suunnittelijoina ja järjestäjinä toimivat Suomen humanistinen ammattikorkeakoulu ja Koneteknologiakeskus Oy yhdessä ja workshopin suunnitteli ja järjesti Suomen Humanistinen ammattikorkeakoulu.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kaleidoskooppi "Baltic Sea Region Setting Sails for Co-Creative Multilevel Governance"-seminaarissa 5-6-10.2011

Projekti alkoi salamavauhdilla ja ensimmäinen edustustilaisuus olikin jo heti kolmen viikon kuluttua Pensarin kick-off-palaverin jälkeen Turun Logomossa "Baltic Sea Region Setting Sails for Co-Creative Multilevel Governance"-nimisessä seminaarissa.

Tapahtuma kesti kaksi päivää ja sen aikana keskusteltiin Itämerialueen yhteistyöstä sekä monitasoisesta hallinnosta ja pohdittiin järjestelmän kehittämistä EU-strategioiden näkökulmasta sekä ruohonjuuritason toimijoiden perspektiivistä.

Lavalla vieraili mm. edustajia Euroopan parlamentista ja komissiosta sekä EU:n Alueiden komiteasta, Suomen Itämeri-instituutista sekä Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuskista ympäri Suomen jne.  Puheenvuoroissa painotettiin fiksuja erikoistumisstrategioita (smart specialisation), fiksua, kestävää ja kattavaa kasvua, moninkeskistä yhteistyötä ja päällekkäisyyksien ja duplikaatioiden välttämistä.

Dimitri Corpakis, Euroopan komission tutkimuksen pääosastolta vieraili myös meidän Open Space Working Session:ssa
Mielenkiintoisia uusia näkökulmia keskusteluun ja samalla piristystä pitkään seminaarirupeamaan toi ruotsalainen trendibongaaja ja tulevaisuuden tutkija Markus Lindkvist omintakeisella stand-up-tyylisellä esiintymisellään.  Lindkvistin mukaan pitää uskoa omaan ideaansa, uskaltaa epäonnistua ja toistaa epäonnistumistaan, sillä epäonnistuneesta yrityksestä voi oikeana aikana ja oikeassa paikassa tulla vaikka hitti.

Seminaariosallistujat muodostivat puheiden lomassa nuotiopiirejä ja keskustelivat monitasoisen hallinnon haasteista Open Space-menetelmän avulla fasilitaattorien avustuksella.

Fasilitaattori Jan-Erik Tarpila avaamassa keskustelua
Kaleidoskooppi-hankkeen yhdessä Luovan Tilan ja D-Forcen kanssa isännöimässä "Ripples & Waves - Creating Ecosystems" Open Space Working Sessionin tähtivierailijoina olivat Ragnar Siil Viron kulttuuriministeriöstä sekä Kirsi Kaunisharju Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, jotka antoivat keskusteluun näkökulmia myös luovan talouden saralta.

"Taide on sitä kun joku tekee taidetta, luova toimiala on sitä kun siitä luodaan yritys, luova talous on sitä kun ruvetaan työskentelmään muiden kanssa." - Ragnar Siil

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kick-off Pensarissa 15.-16.9.2011

Tunnelma menomatkalla Pensariin oli rento. Projektitiimin kahden päivän kick-off-palaveri Turun kuvankauniissa saaristossa loi mielikuvia ja odotuksia rentouttavasta parin päivän arjesta irrottautumisesta ja pehmeästä laskusta hankkeeseen.

Matkalla Pensariin vesitaksilla auringonpaisteessa.
Vain tilaisuuden järjestäjät ja kokouksen kokoonkutsujat TKI HUMAK Merin tutkimus- ja kehityspäällikkö Timo Parkkola ja hankesuunnittelija Nina Luostarinen tiesivät, että edessä oli rankka kahden päivän brainstorm myrskyä enteilevässä, tuulisessa ja sateisessa Pensarissa.

Aivotyötä Telepaatti-pelin avulla lämpimästi sisällä villasukissa.
Kuin tilauksesta, aina palaverin ulkoiluosioiden aikana paistoi kuitenkin aurinko.  Esille nousi ajatuksia hankkeen teeman ymmärrettävyydestä ja viestinnällisistä haasteista.  Myös tuottajatoiminta ja siihen liittyvä ratkaisujen mallintaminen, tuotteistaminen ja pilotointi herättivät kysymyksiä ja intensiivistä keskustelua.

Palaveria käyskennellen ihanassa saaristomaisemassa.
Ahkerointia rantakalliolla.
Aivoriihi laiturilla.
Ajatuksia sinkoili puolin ja toisin aktiivisesti luovan alan näkökulmasta teknisen alan perspektiiviin.  Intensiivisen ideoinnin jälkeen viikonlopun pituinen tauko aivotyöskentelystä oli juuri paikallaan, mutta ajatustenvaihdon pohjalta oli hyvä suunnata katse samaan suuntaan eli eteenpäin, vaikka uisi vastavirtaan.  Innovaatio vaatii nimenomaan uskallusta, mullistavia ideoita ja uusia suuntauksia!